torstai 7. helmikuuta 2013

so happy - so healthy

KE 6.2. Herätys oli 7. ja yllättävän vähän väsytti, enne puol 9 oltiin reippaina koulussa ja salissa jo istumassa, alettiin sitten oikeasti miettiä, onkohan tämä oikea sali kun ei ollut ketään muita ennen 8.25 paikalla. No, oli se oikea sali. Oli aika unettava luento ja vähän meinasi haukotuttaa ja silmät mennä kiinni.

Selvittiin luento, sitten oli tunti aikaa ja käytiin toisella aamupalalla, täytetty croissant, namnam. Kävin tulostamassa kirjastossa papereita luennoille, ja hyvänen aika mikä määrä paperia täällä pitää tulostaa!! Ei Suomessa näin. Mitä paperin tuhlausta kyllä! Voi lukion maantiedon maikka kun tietäisit millaista täällä on. Käytiin vielä kampuksen kirjakaupassa ostamassa vähän koulutarvikkeita, muutaman kynän ostin periaatteella "vähän opiskelumotivaatiota".

Ainiin, ja mikä aiheuttaa ihmetystä täällä aina, on että aika moneen paikkaan pitää klikata ittensä sisään opiskelijakortilla, esim. kirjastoon, atk-luokkaan ja yhteen opetuskäytäväänkin, mutta sitten niistä ei kuitenkaan tarvitse klikata itseään ulos :O ja noissa joka paikassa on myös vartiat katsomassa ja samoin hallsseilla joka sisäänkäynnillä on AINA vartija.

Meillä oli vielä tutoriaalit aamuisesta aineesta, ja saatiin ryhmätyön aihe, se arvottiin jollain aivan ihme menetelmällä ja meidän aihe kuuluu "Border States Industries Fuels Rapid Growth With ERP". Olin aivan suu auki, että mitä ihmettä tuo edes tarkoittaa.. Noh, noita ryhmätöitä muutenkin odotellessa, voi tulla mielenkiintoista.

Sitten oli aika lounaalle, nähtiin Iina ja Elias ja mentiin porukalla Subwayhin, nam. Tällä kertaa maksoin vain sen 25hkd eli 2,5e mun puolikkaasta subista ja juomasta, kun viimeksi maksoin pelkästä puolikkaasta sen 40hkd, 4e..

Mentiin ulos auringonpaisteeseen syömään subia ja nauttimaan kesästä, ei ollut niin kuuma päivä kun eilen, mutta kyllä se lämmitti. JA jälkeenpäin saatiin kuulla että Elias oli jopa polttanut itsensä siinä aurinkohetkessä JA mulle oli tullut vähän rajat hartioihin :p

Mietittiin, mitäs tehdään, ja mehän päätettiin mennä sivistämään itseämme, mentiin museoon! Siellä ainakin oli viileä, mutta muuten ei ollut kovin kummoinen museo, en tajua miks sinne pitää kantaa kaikkia rikkinäisiä kulhoja ja kippoja ja niitä sitten pällistellään tai kiviä .. Mutta oli siellä hienojakin juttuja, oli kuvattu hongkongilaisten asumuksia ja vaatteita ja muita perinteitä. Reilu tunti siellä pyörittin. Se oli muuten ilmainen näin keskiviikon kunniaksi.









Museon jälkeen tultiin käymään halsseilla hetki hengähtämään, ja pikaskype :*

Lähdettiin viideksi viinikurssille, ja se oli kyllä semmoisessa mutkien takana että pariin otteeseen epäiltiin, ollaanko oikeassa paikassa. Noh, kurssi alkoi, ja se oli kyllä aika mielenkiintoista oikeasti ja opettaja oli pelottava, ja tosi tarkka ja kommentoi ja piikitteli, oli kuitenkin mukava, mutta tiukka. Lopputunnista se tuli huikkaamaan meidän kohdalle "My great-great grandfather is from Finland, I just wanted you to know that" Se on kuulemma myös käynyt Suomessa ja sen sukunimi on suomalainen, "Kivela", sitä olin jo aiemminkin ihmetellyt, mutta selvisi tuokin. Lopputunnista maisteltiin yhtä valkkaria ja yhtä punkkua, ja opittiin, miten viiniä pitäisi oikeasti maistaa ja miten sitä kuuluu tutkiskella. Oli mielenkiintoinen kurssi, mutta ei varmasti helppo höpöhöpö kurssi.

Kiiruhdettiin takaisin halsseille ja lähdettiin isolla porukalla syömään, tarkoitus oli mennä jonnekin purilaispaikkaa, ei tuohon mikä on meidän lähellä, vaan vähän kauemmaksi, mutta se olikin sitten kiinni, ne oli aloittaneet uuden vuoden vieton vähän etuajassa. Tultiin sitten tuohon lähipaikkaan, otettiin ruoat mukaan ja tultiin halssien viereen syömään. Olikin jo nälkä! Siinä istuskeltiin ja hengailtiin leppoisasti.

7.2. Nukkua sai pitkään kerrankin, lopulta sitten ryhdistäydyin ja lähdin salille! Jos huomenna ei tunnu käsissä niin ihmettelen suuresti, sen verran kunnolla tuli tehtyä kuitenkin. Hyvä fiilis, ja sitten suihku, aamupalaa (puuroa ja meetvursti-leipää). Puuroa kävin keittämässä keittiössä niin mun viereen tuli yksi tyttö hymyillen ja katsoi mua ja sanoi "So happy - so healthy". Jaksaa ihmetyttää näiden paikallisten sanomiset välillä, muttei siinä, hyvä mieli tuli ja hyvin mielin voi jatkaa päivää!

Kouluhommien pariin, kyllä niitä tulee ja paljon. Ja illalla olisi sitten jotkut hotellibileet, saas nähdä millaiset ne sitten on.

Iloista päivää kaikille ! Don't worry - Be happy! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti