tiistai 26. helmikuuta 2013

1 month

Noniin, 1 kuukausi siis takana! Paljon on ehtinyt tapahtua kuukaudessa. Osa päivistä menee ohi ihan vilauksessa, ja osa vähän hitaammin sitten.

Ihmiset

Kuukausi sitten kun saavuttiin tänne niin oltiin ihan suu auki koko ihmismäärästä, korkeista rakennuksista ja koko maasta. Nyt niihin kaikkeen on tottunut, vaikka kyllä sitä vieläkin ihmettelee tuota ihmispaljoutta. Miten niitä voikin olla niiiiiiin paljon täällä? Täällä siis asuu 7,5 miljoona asukasta ja pinta-alaltaan tämä on Jyväskylää pienempi. (siis koko nykyistä Jyväskylää). Kyllä niitä ihmisiä vaan mahtuu tänne ja niitä kyllä parveilee koko ajan ja joka paikassa, aina. Hyvin ne ovat itsensä samoille saarille tunkeneet. Ihmiset on yleensä tosi ystävällisiä ja auttavaisia, toki niitä törkeitäkin joukkoon mahtuu. Vaihtariporukalla ollaan paljon pyöritty ja ne on kivoja kaikki kyllä. Ja kyllä nää kiinalaiset vaan pieniä on! Tulee itselle niin suuri olo tuolla väkijoukossa aina. Melkein on oppinut jo tunnistamaan, onko joku hongkongilainen vai onko se mainlandista, kiinasta.

Liikenne

On täällä aikan hyvin kuukaudessa oppinut jo kulkemaan, täällä liikkuminen on kyllä helppoa ja halpaa. Metrolla pääsee ja halvalla, samoin taksilla kulkeminen on todella edullista. Aina jos ei tiedä, missä on tai miten pääsee hallsseille takaisin niin ottaa taksin ja sanoo "Lei Kung Suksee". Sillä pääsee. Vasemman puoleiseen liikenteeseen on kans jo tottunut, osaa jo itsekin katsoa oikeaan suuntaan tietäylittäessä että tuleeko niitä autoja vai ei. Kyllä sitä kaikkeen tottuu. On se liikenne aika kaaosta välillä aina, ja muutaman kerran taksikuskin kyydissä on miettinyt että mitähän tästä tulee. Yksi aamu koulumatkalla katselin sillalta alla kulevaa liikennettä, siinä menee ainakin 4 kaistaa molempiin suuntiin, ja miten se voikaan toimia. Autot väistää toisiaan, antaa tilaa ja jokainen pääse sille kaistalle minne on tarve. Se vain toimii ja niin sujuvan näköisesti.

Ruoka

Ruoasta on tullut kyllä puhuttua ja valitettua. On se ihan hyvää täällä, ja varmasti moni olisi innoissaan paikallisesta ruuasta. Mutta rajansa kaikella. Syökää itse riisiä/nuudeleita/dumplingsseja/rasvaisia ja öljyisiä kastikkeita joka päivä kaksi kertaa niin johan alkaa tulla korvista sitä ulos. On täällä tullut maistettua montaa uutta ruokaa, esim. mustekalaa! Dumplingsseja ja moni nuudelisekoituksia. Lemppareita on ollut Nuudelit thai-tyyliin ja riisi-ananas-kana -sekoitus. Jotkut dumplingssit on myös hyviä, ainakin ne missä on ollu selleriä / pinaattia sisällä. Kyllä sitä ikävä on oikeaa kotiruokaa, mitä mulle saa sitten laittaa mielinmäärin koko kesän :* mutta on tämäkin kyllä avartava kokemus ja on tullut syötyä paljon sellaista, mitä en varmasti ikinä muuten olisi edes maistanut. ja mikä parast, oon oikeasti oppinut syömään tikuilla! Katotaan vaan niin Suomessakin pistelen kaikki ruoat menemään puikoilla :)

Asuntola

Täällä hallsseillakin olisi vaikka mitä aktiviteettiä tarjolla, vielä ei ole tullut niihin kuitenkaan oikein perehdyttyä. Meidän kerros on 9. ja kuulutaan Lizhi nimiseen "oppilaskuntaan", semmoinen Lizhi huppari pitää varmaan hommata jossain vaiheessa kevättä :) Asuntolalla on aina vartijat ovilla, tää on iso ja korkea rakennus. Täällä on 2. kerroksessa kuntosali ja kaikkia opiskeluhuoneita ja tietokonehuone jne. Yllättävän hyvin täällä on viihtynyt ja huoneestakin ollaan saatu ihan asuttava, kiitos Ikean! Pyykinpesu hoituu myös hyvin täällä, koneellinen maksaa 5hkd, 50senttiä ja kuivuri maksaa 1hkd / 8min. eli 10 senttiä / 8 min. Tulostaakin täällä voi, ja siihen menee rahaa, koska useimmille kursseille pitää tulostaa ihan kamalasti papereita.

Koulu

Koulu alkoi kunnolla oikeastaa vasta tällä viikolla, tai toki jo ennen lomaa, mutta nyt jo tietää missä on mikäkin tunti ja luokka ja millaisia luennot on ja millaisia tutoriaalit sitten taas on. Kyllä siihenkin tulee rytmi. Meillä tosiaan on koulua vain tiistaisin ja keskiviikkoisin, mutta silloin onkin sitten tosi täydet päivät ja niiden jälkeen on ihan poikki. Kouluhommat ja tehtävät jää sitten muille päiville, kun ei tosiaan jaksa nuina päivinä enää niitä alkaa vääntäämään. Mikään kurssi ei ole niin kamalan kiva, tai semmoinen mitä odottaisi, että jes, tänään on taas sitä. Meillä on:

1. management&organization - puhutaan lähinnä eri organisaatioiden johtamisesta ja järjestyksestä.
2. Advanced english for university studies - täällä pitää tehdä oma tutkimus ja tunnit on aika jänniä kun se opettaja pommittaa ketä sattuu ja miten sattuu, ja se opettaja on ruotsalainen!
3. managing business information systems and applications - Ollaan lähinnä puhuttu applen tuotteista, ja miten maailma on parempi kiitos niiden ja niiden ihmeellisen teknologian.
4. Wine studies - tää on ehkä raskain kurssi, tai siellä on niin paljon uutta ja ihmeellistä sanastoa ja opittavaa. Ei todellakaan ole helppo kurssi. Täällä on myös pelottava ja tiukka ja tarkka opettaja, jonka isoisoisä oli suomalainen.

Kaupunki

Hong Kong on kyllä siisti kaupunki, täällä on kaikesta semmoiset sakkouhkailut, että jos ei noudata lakeja ja sääntöjä niin sakko rapsahtaa. Kukaan ei roskaa täällä ja täällä ei myöskään saa tupakoida kun tietyissä kohdissa kadullakaan, mikä on mun mielestä vaan hyvä ja kannatan sitä kyllä Suomeenkiin. Kerjäläisiä täällä on jonkin verran, mutta yllättävän vähän niitä näkyy katukuvassa vrt. Brysseliin, jossa niitä oli kaupungilla ja metroasemilla joka nurkassa. Metrotunnelit on siistejä! Niissä ei ole edes mitään graffitteja ja muutenkin ne on puhtaat ja siistit. Kaupungilla totta kai on aina paljon ihmisiä ja tungosta.

Shoppailu

Muutaman kerran ollaan käyty shoppailemassa, lähinnä kesävaatteita on tullut ostettua. Hinnat täällä on ihme kyllä aika samoissa kuin Suomessa, totta kai on sitten toreja ja markkinoita, mistä saa halvemmalta. Mutta kaupoissa on samanhintaista kun Suomessa. Eniten on tullut osteltu paikallisestsa HM:stä : CottonOn:sta ja tietysti aidosta ja alkuperäisestä H&M:stä, Ruotsin lahja maailmalle, yhdessä Ikean kanssa! Ruoka maksaa kaupoissa myös paljon, tai nuudeleita ja riisiä saa pilkkahintaan, samoin alkoholia saa paljon halvemmalla kuin Suomessa. Mutta maitotuotteet, lihat, suklaa, on kaikki oikeastaan samanhintaisia kun Suomessa, maitotuotteet jopa kalliimpia.

On täälllä vaikka mitä oppinut, oppinut kaikkea hongkongista ja aasilaisesta kulttuurista. On kyllä avartava kokemus ja monta kertaa on tullut mieleen "on meillä Suomessa kaikki niin hyvin, miks ihmeessä me siellä valitetaan kaikesta". Oppii arvostamaan uusia asioita, ja sitä että on niitä lakeja ja että on kela ja on yhteiskunta, joka pitää huolta. Sitä että on puhdas maa, on metsiä ja järviä, ja on tilaa! On isoja asuntoja ja taloja. Kaikilla ihmisillä oikeasti on hyvä olla Suomessa, kaikille löytyy se perusturva. Ei sitä joka maailman kolkasta löydy.

Paljon täällä riittää ihmeteltävää ja nähtävää vielä, joka päivä jokin asia kummastuttaa ja oppii uutta, esim. miten jokin asia kannattaa tehdä ja mistä sen löytyy, minne pitää mennä jne. Ehkä sitä vielä jokin päivä osaa oikeasti kulkea täällä ja tietää mitä on Hong Kong ja mitä täällä on. Kiinaa en ole oppinut, mutta se ei enää hämmästytä niinkuin alussa kun ihmiset vain puhui sitä eikä itse ymmärtänyt sanaakaan. Kaikkia muita kieliä oikeastaan ymmärtää edes muutaman sanan tai merkityksen, mutta ei täällä! Mutta, ei nekään myöskään sitten ymmärrä meitä.

Niin se vaan on että muu maa mustikka, oma maa mansikka.

Huomenna päästään katselemaan maailmaa Thaimaasta! Eli sinne siis viikonlopuksi. Koitan myös jättää tän tautini sinne. Hyvää viikonloppua kaikille! :) Ja Tuomolle erikoisterkut; Kiitos :*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti