lauantai 6. huhtikuuta 2013

week-end

Keskiviikkona 3.4. reippaasti heräiltiin kouluun ja mentiin 8.30 luennolle, kannatti mennä, sillä opettaja sanoi, että net jotka tänään on tällä luennolla paikalla niin tulee laittamaan nimen ja opiskelijanumeron paperiin ja saa  jotain extra bonusta. Ensin opettaja muutaman minuutin kehui, miten ollaan reippaita kun ollaan jaksettu tulla paikalla, ja miten hän tietää että se on vaikee ja raskasta meille, ja että hän on kiitollinen ja arvostaa sitä, että tultiin paikalle. WOOT!

Luennon jälkeen kaupan kautta kämpille, salille ja kouluhommien pariin, eli arki alkoi kerralla kunnolla. Illalla piti vielä suunnata viinikurssille, siellä oppi tällä kertaa enemmän kun koskaan ennen! Siellä oli toinen puhuja, ja se opetti kyllä paljon paremmin kuin oikea opettaja. Oppi! Tunti kuitenkin kesti puol 9 asti. Illalla hengattiin vielä porukalla hallsseille, oli kiva viettää aikaa näidenkin ihmisten kanssa. Lähdettiin kävelemään tst:lle yhteen kuppilaan, mutta lähdin ovelta sitten takaisin hallsseille. Oli kuitenkin hyvä ilta, ja oli kiva vielä jutella Mummon ja Papan ja Äitin kanssa skypessä.

Torstaina 4.4. Täällä vaan nukuttaa niin hyvin! 11 kuitenkin pakottauduin ylös ja kattelin koulujuttuja. 2 piti mennä koululle tekemään ryhmätyötä, jonka esitys on tiistaina.. Saatiin ihme kyllä jotain aikaan, mutta järkytti kyllä se, että ne paikalliset halus huijata! Tai käyttää hyödyksi viime vuoden vastaavaa ryhmätyötä. Usein meille on sanottu, että paikalliset on niin tunnollisia ja tarkkoja ja ahkeria kaikessa, mutta ehei tuo meidän ryhmä. Loppuilta meni kouluhommia tehden, viinikurssin esseetä tuli kirjoiteltua monta tuntia. Illalla käytiin porukalla syömässä varras-paikassa, oltiin sillä reissulla sitten 2 tuntia kun ne ruoat tuli hieman ripotellen ja eri aikoihin vaikka oltiin samojakin ruokia tilattu. Meni se ilta noinkin, siellä sitten hengattiin. Illalla sai pitkästä aikaa skypettää Tuomon kanssa, se olikin hassua kun ei hetkeen ole joutunut skypessä puhumaan :)

Perjantaina 5.4. Nukutti pitkään, lähdin sitten salille ja pyykinpesuun, lounasta ja ahkerointia kouluhommien parissa. Viiniesseetä tuli kirjoiteltua monta tuntia, sitten myös englannin ainetta. Huh. Illalla hengattiin tuolla alhaalla, oli leppoisat iltahengailut, se vaan on niin helppoa täällä, soittaa, että missä ootte, täällä alhaalla ja mennä ulos ja hengata siinä.

Lauantai 6.4. Lähdettiin tyttöporukalla shoppailemaan Prince Edwardin aseman lähelle, sieltä löytyikin halpoja kauppoja, kauppoja jossa oli merkkivaatteita myynnissä, mutta ne oli ns. mallikappaleita, että niistä oli leikattu laput joko poikki tai pois. Ne oli oikeita merkkejä, ja halpoja. Iltapäivä meni siellä hyvin kierrellessä, lopulta oltiin jo niin poikki kaikki, että saako lähteä pois.. Mukaan tarttui pari t-paitaa, mm. Guessin paita, kengät ja urheiluhousut, joita sitten lähdinkin salille testaamaan kun päästiin halsseille takaisin. Illalla mentiin vielä porukalla japanilaiseen paikkaa, yhteen niistä monista, syömään, ruoka ja seura oli kyllä hyvää.

Nyt oli vähän tylsä kun ei ollut kuvia, ehkä sain yliannostuksen viime viikon kuvausten jäljiltä :d

ps. <3 :*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti